Meere = ruoka

Jos mun pitää yks asia sanoa mitä on Suomessa ikävä, tulee ensimmäiseks mieleen ruoka. Ei sillä etten tykkäis Ugandalaisesta ruoasta, mutta koska saan päivällisen töissä ja illallisen valmiiksi kokattuna kotona on ruoka usein aika samanlaista ja yksipuolista (varsinkin kasvissyöjälle). Täällä syödään yleisesti ottaen kolme kertaa päivässä. Siihen oli aluks vaikea tottua ja välillä nykyäänkin tekee mieli ottaa joku välipala sillointällöin. Banaani on siihen hyvä vaihtoehto.



Aamupala on valmiina 7.15 ja se näyttää tältä. Kuppi teetä ja pari siivua vaaleeta leipää. Tänä aamuna oli myös banaani tarjolla.





Yllä olevat kuvat on päivälliseltä töistä. Päivällinen syödään yhden maissa. Tarjolla on aina POSHOa (miedon makuista valkoista kiinteää "tahnaa", joka tehdään kiehuttamalla vettä ja sekoittamalla siihen maissijauhoa), MATOKEa (vähän niinkuin meidän perunamuussi, joka on tehty vihreistä banaaneista) ja riisiä. Kastikkeina on joko papuja tai violetihtavaa kastiketta, joka on tehty mm munakoisosta ja pähkinöistä. Joskus lisukkeina saattaa olla "sweet potatoes" (ei kuitenkaan sama kun meidän bataatti) tai kasviksista, kuten kaalista ja porkkanasta tehtyä sekoitusta.


Matoke valmistumassa.


Kuvassa sweet potatoes, ja pala jam'ia. Näitä ei Suomesta löydy, mutta molemmat on taas aikalailla perunan tyypisiä. Sweet potato nimensä mukaisesti makea.


Irish potatoes, eli perunoita mitä mekin syödään Suomessa.


Matokea pähkinäkastikkeen kera. Meillä kotona banaanit tarjotaan usein kokonaisena eikä muussattuna. Banaani, josta matoke tehdään ei muuten ole vihreä "raaka banaani", vaan kokonaan eri laatuinen banaani!


Riisin ja papujen lisäksi lautasella on casavaa. Sen koostumus on kovaa ja maistuu myös aika miedolta. Se on myös tosi yleistä Ugandassa ja se syödään joko paistettuna tai öljyssä-/ vedessä keitettynä.



Yllä olevat kuvat oli kaikki illalliselta kotoa. Illallinen syödään yleensä kahdeksan maissa. Meillä kotona ruoka kokataan ulkona avotulella. Kuvassa mun sisko on valmistamassa kalaa, mitä ainakin mun perhe syö tosi usein. (Alussa munkin lautaselle laitettiin kalaa vaikka olin sanonut että oon kasvissyöjä, sillä kalaa ei yleisesti pidetä lihana täällä...) Muuten ugandalaiset syö lihaa kuten kanaa, vuohen ja lehmän lihaa. Oon vaan pari kertaa nähnyt possuja täällä, elävänä tai lautasella. Yks syy tähän saattaa olla se, että Ugandassa on paljon muslimeja.

Kävin Svenjan työpaikan tapahtumassa viimeviikon perjantaina. Ohjelmassa oli mm HIVin testausta ja tanssia. Siellä saatiin neljä lautasta jaettaviksi ja pääsin itsekin ensimmäistä kertaa syömään ugandalaisittain sormilla. :-D Tää kuva on siis varsinkin kylissä yks tyypillisempiä afrikkalaisia tapoja syödä.

Paikallisen ravintolan annos. Papuja, poshoa, sweet potatoa, riisiä ja pala kurpitsaa.

En edes tiedä mitä tää juoma oli mitä pojat tarjos, mutta kuulemma heidän kylässä valmistettavaa paikallista alkoholijuomaa. Sitä juotiin puisista pilleistä ja se muistutti näöltään mun mielestä kuravettä, eikä makukaan ollut kaukana (paitsi että se oli lämmintä)! Ei vaineskaan ei se nyt niin pahaa ollut, mutta mun makuun hyvin erikoista kuitenkin...

Kolmion muotoinen ruoka on nimeltään samosa. Sen sisällä on joko herneitä tai lihaa. Näitä saa kadulta ostettuna 500:lla shillingissä (13 senttiä).

Tääkin on yleistä ugandalaista katuruokaa (kuvassa kuitenkin ravintolasta tilattu). "Lettu" on nimeltään chapati. Pelkän chapatin saa kadulla samalla hinnalla 500 sh. Rolex on chapati, jonka sisällä on munakas. Rolexin saa 1500 (noin 65 snt). Kikomunda on nimeltään lettu, joka on täytetty papu soosilla.

Täällä suurin osa ruoasta myydään toreilla! Monillakaan ihmisillä ei ole kotona jääkaappia tai pakastinta missä säilyttää ruokia, joten suurin osa ruoasta valmistetaan heti.

Ravintoloista saa kyllä vaikka mitä ihanaa. Täällä oon mm syönyt parasta intialaista ruokaa mitä oon eläessäni saanut! Yllä oleva kuva on Thai-ravintolasta Entebbestä viime viikolta napattu, kun olin mun kaverin Estherin kanssa dinnerillä. Ravintolaruokien hinnat vaihtelee tosi paljon. Jos ostaa paikallista ruokaa pienestä ravintolasta saattaa saada annoksen 3 000-7 000 shillingillä/ 0.75-2 eurolla. Muissa ravintoloissa ruoat on usein 15 000- 25 000 shillingin/ 4-7 euron luokkaa. 

Kevennykseks kuva meidän viimeiseltä yhteiseltä illalliselta ennen Nicolen lähtöä. Tietysti Cafe Javas'issa :-)

To sum it up, yleisesti ottaen ruoka ei ole hirveän terveellistä. Moni ruoka on öljyssä paistettua ja hiilihydraattipitoista. Tästä syystä oon saanu itelleni varmasti punnitsematta pari lisäkiloa täällä ollessani ja siitä on kyllä saanut paikallisilta kuulla! On ihan totta miten sanotaan, että Afrikassa saa kuulla sekä elämänsä parhaimmat kehut ja kamalimmat haukut :-D Mulle on monesti sanottu päin naamaa että "you have added some weight" tai viellä paremmin että "you're fat". Yks mies kuitenkin lisäsi että "ei se paha juttu oo, meillä Afrikassa naisien kuuluu olla isompia kun miesten." En kuitenkaan koe, että ihmiset olis tahallaan ilkeitä vaan tässäkin asiassa on kyse vaan kulttuurierosta. Meillä Suomessa olis tosi epäkohteliasta sanoa toiselle päin naamaa että "olet läski". Suomalaiset saattaa kuitenkin vastata tuntemattomallekin kysymykseen "Mitä kuuluu?", ihan suoraan että tosi huonoa ja lisätä päälle henkilökohtaisia syitä tähän. Täällä samaan kysymykseen vastataan miettimättä joko "fine" tai "good", oli henkilöllä kuinka huono päivä tahansa.

Näiden fiilisten kera ja suomalaista ruisleipää kaivaten,
-Liina :-D

UWEC

Perustin tän blogin jotta saisitte kuvan siitä, miltä mun arki näyttää tällä puolella palloa. Työ onkin suurin osa sitä, eli nyt on varmasti korkea aika kertoa jotain vähän siitäkin :-D

"Please treat them with respect"

Kun sain tiedon, että mut on valittu Maailmanvaihto järjestön kautta lähtemään vapaaehtoistöihin oli tietysti yks suurin prosessi miettiä minne ja mitä haluaisin lähteä tekemään. Valitsin Afrikan maista vaihtoehdoiksi Ugandan ja Ghanan ja sain tiedot näissä maissa olevista projekteista. Mun silmään pisti nopeasti paikka nimeltään Uganda Wildlife Education Center (UWEC). Pohdin tosi pitkään, että haluanko oikeasti tulla työskentelemään eläintarhaan, koska eettisesti ajateltuna en pidä yhtään ajatuksesta, että eläimet lukitaan pieniin tiloihin pois niiden luonnollisista elinolosuhteista vaan, että ihmiset pääsis pällistelemään niitä. Mikä sai mut kuitenkin lähtemään kyseiseen paikkaan on, että UWEC ei ole pelkästään "normaali" eläintarha. Eläimet tuodaan aina ensin täällä sijaitsevaan eläinlääkärikeskukseen. Ne tuodaan tänne, koska ne ovat joko loukkaantuneita tai orpoja, eivätkä pärjäis yksin luonnossa. Kaikki eläimet tänne eivät kuitenkaan jää, vaan osa palautetaan luontoon ja UWEC onkin määrittänyt neljäksi tehtäväkseen 1) Conservation Education 2) Rescue and Rehabilitation of Wildlife 3) Captive Breeding of threatened species ja 4) Recreational entertainment. 

Työpäivä alkaa joka päivä yhteisellä kokouksella NOIN (african time) kello 8.30. Sen jälkeen meen vaihtamaan työvaatteet päälle (kumisaappaat ja haalaripuvun) ja jatkan matkaa sinne, missä alueella työskentelen kyseisen päivän. Eläimet on jaettu neljään eri alueeseen, jossa kaikissa työskentelee eri animal keepers'it. On mammal section, Vet unit, Birds and reptiles ja primates.

Työ joka paikassa alkaa siivouksella. Mammal sectionissa päästetään sarvikuonot ja leijonat aamulla pois niiden häkeistä, joissa ne viettävät yönsä. Pienempiin tiloihin ne siirretään yöksi turvallisuuden vuoksi (esim sarvikuonojen sarvet on valitettavasti salametsästäjille haluttua tavaraa...). Lisäksi niiden terveydentilaa on helpompi tarkkailla kun ne näkee lähempää. Aitauksiin päästämisen ja siivoamisen jälkeen lähdetään hakemaan ruokaa ympäri UWECin aluetta, kuten ruohoa ja lehtien oksia, joita kasvatetaan täällä. Liikkuminen tapahtuu traktorilla, jolla ajetaan sisään jokaiseen aitaukseen ja ruokitaan eläimet. Tää on ylivoimasesti päivän paras osuus !

Primates osastolla (simpanssit ja paviaanit) aloitetaan työ päästämällä simpanssit niiden saarelle, pois talosta missä ne nukkuu. Tän jälkeen siivotaan tila ja sitten ruokitaan eläimet hedelmillä ja vihanneksilla, joskus tehdään niille myös puuroa. Simpanssit syövät neljä kertaa päivässä. Loppupäivä lunchin jälkeen menee tälläkin osastolla vaan eläimiä tarkkailemalla. Onko niiden käytös lajinomaista ja miten ruoka maistuu? Näyttääkö kukaan masentuneelta tai muuten sairaalta? Näiden tarkkaileminen on oikeesti tosi hauskaa. Kerran yks nuori simpanssi laitto puolikkaan pallon päähänsä ja alko heilua ja pyöriä sokkona ja yritti kävellä ympäriinsä saarella. Ne keksii kaikkea hauskaa ja tulee kyllä ihan mieleen nuorista simpansseista ihmislapset :-D

simpanssiserkut saarella. meillä on 98.7 % sama DNA !

Sunny on simpansseista nuorin eikä voi viellä olla aikuisten kanssa simpanssisaarella. Väliaikaisesti se siis viettää päivänsä omassa aitauksessaan pihalla...  

Kerran pääsin Sunnyn kanssa samaan aikaan simpanssisaarelle, sillä sitä yritetään totutella paikkaan mihin se lopulta pääsee vanhempian simpanssien kanssa. Oli niin hellyyttävää kun se yritti koko ajan viedä mua eri paikkoihin kädestä pitämällä. Mun olis kuulunut haravoida ja auttaa muita siivoamaan ympäristöä, mutta Sunny oli kokoajan mun tiellä eikä meinannut päästää yksin mihinkään! Tää tyttö on kyllä huonompienkin päivien pelastaja.

Tina (austraalialainen vapaaehtoinen) ja minä hoivaamassa pikku apinavauva Alia

Birds and reptiles osastolla työskentelin pari viikkoa sitten vain pari päivää. Työtä on paljon vähemmän kun muilla osastoilla, mutta pääpaino on myös aamu siivouksessa ja eläinten ruoan valmistamisessa ja sitten ruokkimisessa. Mulle kävi hyvä tuuri, kun just sinä päivänä kun työskentelin tällä osastolla oli ohjelmana krokotiilien aitauksen siivous. Kuulin että toinen niistä oli ennen UWECiin tuloa syönyt seitsemän ihmistä, joten vähän jännitti haravoida lehtiä kymmenen metrin läheisyydessä. Tässä sitä ollaan kuitenkin elävänä kirjottamassa, eli ei ollut kaveri onneks nälkänen ainakaan sinä päivänä.

UWECin alue on tosi kaunista ja rehevää luonnoltaan. Ravintola on ihan Victoria järven rannalla.

Vähän samaa näköä muumien piisamirotan kanssa eikö?

Heinien päällä traktorissa makoillessa on hyvä olla

water bucks

kolme kuukautta vanha leijonanpentu June! tän kanssa ollessa pitää nyt jo olla varovainen ettei lähe pala jalasta mukana... 

Vet unitissa työskenteleminen on vaihtelevampaa, sillä välillä näkee kun uusia eläimiä tuodaan hoidettavaksi, ja esimerkiks yks päivä olin muistiinpanojen ylöspistäjä pythonin ruumiinavauksessa... Kaikkea täällä on kyllä saanut tehdä karanneen kauriin metsästyksestä rikkaruohojen keräämiseen.

 

UWECissa näkee eläimiä myös vapaana. Mm yllä olevia kavereita näkee hengailemassa vapaina aasien ja useiden eri apinalajien kanssa !

Ihan niinkuin vapaassa luonnossakin olisi, aitauksissa on usein monia eri eläinlajeja yhdessä. 

Kuvissa ilmenneiden kavereiden lisäks täällä asustelee ainakin seeproja, erilaisia antilooppeja (waterbuck'eja ja african cob'eja), paviaaneja, hyeenoja, villisikoja, puhveleita, leopardi, gepardeja, pienempiä villikissoja, erilaisia lintuja, käärmeitä ja krokotiileja. Kuulemma yhteensä yli viisikummentä eläinlajia. Viime vuonna tänne oltiin muuten tuotu haukka, joka oli Suomesta asti lentänyt ja törmännyt lentokoneeseen. Valitettavasti se ei kuitenkaan selvinnyt vaikka se yritettiinkin pelastaa :-(

Olin onneks ihan turhaan huolissani siitä, että minkäköhänlaiseen eläintarhaan sitä on tultu ja kohdellaanko eläimiä oikeesti hyvin. Täällä eläimet on aina etusijalla ja on ollut ilo huomata miten motivoituneita kaikki työntekijät täällä on. Tietysti puitteet on joissain paikoissa vaatimattomamia ja rahasta ja tilasta on puute, mutta niinkun Afrikasta sanotaan niin "mikään ei oo ikinä valmista,                                               mutta kaikki pistetään hoitumaan jollakin tapaa".  

Täällä mä siis vietän viikkoni näiden ihmisten ja eläinten parissa haalaripuvussa hikoillen :-D Viikot menee ohi hurjan nopsaa ja viikonloppusin tapaan kavereita. Mun onnekseni työpaikalla parissa rakennuksessa on wifi, joten sillointällöin hiljaisina iltapäivinä voin kirjotella blogia. Viimesestä postauksesta onkin jo hetki mut nyt yritän skarpata!

Terkkuja ihanasta Ugandasta!
-Liina :-)

1/6

Jo yli kuukausi on kulunut Ugandassa! Huh miten nopeesti aika onkaan vierähtänyt.
Tässä vähän yleisiä fiiliksiä ja tuntemuksia, mitä uus maa ja kulttuuri on herättänyt mielessä.

Kuten oon tainnut aiemminkin jo mainita, niin muzungu tarkottaa paikallisella lugandan kielellä valkoihoista ihmistä. Muzungu ei oo itsestäänselvyys täällä, vaan näyttäis pikemminkin olevan pieni nähtävyys useille ihmisille, ja kaduilla kuulee usein huudettavan muzungu come here, ja esim ahtaassa Kampalassa, jotkut ihmiset saattaa jopa tarrata kiinni kädestä ja yrittää vetää jonnekin suuntaan. Lisäks on saanut kuulla olevansa jo monen miehen vaimo tai saanut pyyntöjä sinne suuntaan. (Myöntävästi vastatessani en luultavasti olis näiden miesten ainoa vaimo, ja kauempana kaupungeista miehille ei oo edelleenkään tavatonta omistaa useempi kun yks vaimo... Tää ei kuitenkaan oo enää niin yleistä kun aiemmin, jolloin mun työkaverin mukaan ajateltiin, että "et oo mies etkä mikään, josset omista vähintään kaks vaimoa. Ajateltiin että kelle naiset olis muuten muka puhunut naisten asioita, jossei oman miehen toisille vaimolle?")

Muzungu nimityksenä ei kuitenkaan oo mitenkään loukkaava, ja ihmiset on usein tosi kiinnostuneita susta. Kysellään miten voit, mistä päin oot ja puhelin numeroitakin saatetaan kysyä taksissa heti sen jälkeen kun on ensin tervehditty nopeesti vierustoveria, mikä on yleistä ja kohteliasta täällä. Joinain päivinä töissä mun kanssa halutaan ottaa kuvia, ja välillä jopa pelkästään musta, parin metrin päästä multa lupaa kysymättä... Oon siis välillä melkeinpä kun yks eläin eläintarhassa hah!

Pakko myöntää, että tää kaikki vie välillä paljon energiaa. Kuitenkin se on jo tässä vaiheessa opettanut mulle miten sanoa välillä ei, eikä kaikkien kanssa tarvii edes jäädä small talkaamaan. Ugandan (hyvin paljon Suomesta poikkeava) sosiaalinen kulttuuri on varmasti kuitenkin yks suurimmista syistä, miks oon tuntenut oloni niin tervetulleeksi tänne heti alusta alkaen. Vaikka välillä tuntuukin, että olis kiva kävellä kaduilla ilman erityistä huomiota, eikä aina jaksais vilkutella ilosesti lapsille, jotka haluu vaan hyvää hyvyyttään moikata muzungulle, niin oon tosi ilonen että päädyin just tänne. Oon saanut näistä ilosista ja sosiaalisista ihmisistä nopeesti ystäviä!

Toinen asia mikä kulkee käsi kädessä täällä valkoihosena elämisen kanssa on se, että sun oletetaan heti omistavan paljon rahaa. Useinmiten torilla ja välillä taksissakin täytyy tinkiä hinta, ja usein kysyn hostperheeltä tai joltain muulta paikalliselta mitä jokin tietty juttu täällä maksaa, ettei tuu huijatuks. Meitä varotetaan pitämästä rahaa ja kännykkää paikassa, mistä se voidaan helposti nipistää, joten pidän aina paidan sisällä mukana pikku pussukkaa minne ne mahtuu. Varastamista tapahtuu kuulemma usein varsinkin Kampalassa, jossa on niin paljon ihmisiä että se on helppoa. Rahaa saatetaan myös pyytää sulta, oli henkilö sitten tuntematon kadulla tai puolituttu töissä.

En koe, että mulla olis ollut oikeestaan minkäänlaista kulttuurishokkia tänne tullessani. Tää tuli itseasiassa aika yllätyksenä mulle, sillä maa johon oon matkustanut on monessa asiassa aivan päinvastainen kun Suomi. Ensimmäiseks tulee mieleen köyhyys ja elinolosuhteet täällä. Ennenkuin lähdin matkaan, äiti anto mulle ohjeen unohtaa lentokoneessa kaiken miten asiat on erilailla täällä ja elää ihan uutta elämää siellä. Se on ollut oikeestaan aika helppoa, koska monet asiat ei oo verrattavissa Suomeen (tai vaikka oliskin niin vertailemisessa ei olis mitään järkeä, koska se vaikeuttais täällä elämistä ihan huomattavasti). Kuitenkin mun kotona täällä on kaikki tarvittava ja mulla ei oo mitään valittamista. En oo ainakaan vielä nähnyt, miten ihmiset elää kylissä, mutta voin kuvitella että se on ihan erilaista ja esimerkiksi jossain paikoissa ei ole sähköäkään käytettävissä. Köyhyys ei näy kuitenkaan ainoastaan kylissä vaan kaupungilla näkee lapsia kerjäämässä ja ihmisiä nukkumassa kadunkulmissa. Tää kaikki tekee surulliseks ja saa miettimään, että jossain asioissa on ollut kyllä lottovoitto olla syntynyt Suomeen. 

 Aikakäsitys on myös asia mikä eroaa totaalisesti. Jo heti ensimmäisen viikon aikana orientaatioleirillä sai huomata, että ohjaajat oli aina myöhässä aamulla 1,5-2 tuntia, ja vaikka saatiinkin ensimmäisenä päivänä ohjelma paperilla, meille sanottiin seuraavana päivänä että "ei me muuten mennä tän paperin mukaan aikataulullisesti". Yksi syy siihen, ettei mikään tapahdu aikataulun mukaan on liikenne. Ikinä ei voi tietää kestääkö matka Kajjansista Kampalaan 40 minuuttia vaiko kaksi tuntia. Tää on tosi puuduttavaa, mutta tosiasia vaan on että monelle miljoonalle ihmiselle yks kaksikaistainen tie pääkaupungista lähimpiin pienempiin kaupunkeihin ei ole tarpeeksi. (Ensimmäisessä postauksessa kerroin, kuten netistä löysin Kampalan asukasluvun olevan reilu yksi miljoonaa, mutta tänne tullessani oon saanut kuulla että oikea luku lähentelee neljää-viittä miljoonaa.) Nyt onneksi tänne rakennetaan uutta tietä, mutta se luultavasti helpottaa ihmisiä täällä vasta viiden vuoden kuluttua.

Liikenne ei ole ainoa asia missä ihmisten hitaus ja myöhästyneisyys tulee ilmi. Se näkyy myös ihan konkreettisesti kävelytyylissäkin, sillä musta tuntuu että ihmiset laahustaa täällä siihen verrattuna mihin oon itse tottunut! Kerran huomautin tästä työkaverille ja hän vastas osuvasti että "If you rush you crush". Ihmisillä ei oo ikinä kiire minnekään, eillei oo kyse hätätilanteesta. Vaikka tää on monissa tilanteisa tosi ärsyttävää (kaverin kanssa ollaan sovittu lähtevämme reissuun 10 aamulla ja päädyn odottamaan kaksi tuntia) on siinä hyväkin puoli. Ehkä parin kuukauden kuluttua mäkin osaan elää paremmin hetkessä kiirehtimättä ja kelloa katsomatta, niinkun ihmiset täällä.

Erilaisuuksia löytyy lisää. Naisten asema on surullisesti useinmiten kotona kotitöiden hoitajana ja miesten rahoista riippuvaisena. Ruoka kokataan ulkona ja vaatteet pestään käsin. Suhtautuminen homoihin ja muihin kuin heteroseksuaaleihin on täällä kielteistä ja homoseksuaalisuus on jopa lailla kiellettyä...Ihmiset on tosi uskonnollisia ja se näkyy taksien kyljissäkin, and the list goes on. En halua kuitenkaan yleistää, ja esimerkiksi naisten asema on muuttunut ja muuttumassa parempaan suuntaan. Naiset varsinkin kaupungeissa saattavat tuoda rahaa kotiin ihan samanlailla kun mieskin, UWECissakin työskentelee monia monia naisia.

Samanlaisuuksia on sen sijaan vähän vaikeampi löytää, mutta täälläkin kulutetaan paljon alkoholia. Vaikkakaan Uganda ei (onneksi) ylläkään ihan Suomen tasolle.

Näiden ajatusten parissa lähden nyt syömään töissä (istuin eilenkin yli tunnin koneen ääressä töiden jälkeen kunnes olin postaamassa tätä kirjoitusta ja kaikki hävis yhtäkkiä =( ).

Pian saatte nähdä myös kuvia söpöistä eläimistä ja kuulla mun höpötyksiä työnkuvastani täällä!

-Liina :-)