JINJA

Mun, Svenjan ja Nicolen viikonloppureissu Jinjaan alko perjantaina "Old taxi park:ista" Kampalan keskustasta. Me kaikki pyydettiin saada lähteä töistä vähän aiemmin ja tavattiin toisemme meijän perus tapaamispaikassa Cafe Java'sissa. Lähtö venykin sitten parilla tunnilla kun ei voitu vastustaa kiusausta olla tilaamatta safkaa, ja olihan se kiva matkustaa täydellä vatsalla. 

Saatiin parhaat takapenkkipaikat Matatu-taksista

Saavuttiin perille illalla joskus ysin maissa, ja löydettiin onneks hotelli helpolla kun meijän kuski suostu heittämään meijät taksipysäkiltä perille asti. (Taksi täällä on halvin tapa matkustaa ja se on                 noin. 15-20 henkilön istuttava auto, eli enemmänkin kun bussi meillä Suomessa.) 

Buukattiin meijän hotelli viikko ennen saapumista ja päästiin tosi halvalla, koska kolmelta tytöltä yks huone, kaks yötä makso vaan 120 USD eli mun oma osuus jäi alle 40 euron. Lisäks hintaan kuulu aamupala (ja mun ensimmäinen lömpönen suihku Ugandassa) eli aika hyvä diili mun mielestä!

Ensimmäisenä iltana lähettiin käppäilemään ympäriinsä ja musiikkia seuraamalla löydettiin yks baari, missä ihmiset (suurimmaks osaks miehet) seuras jalkapalloa. Päätettiin jäädä istuskelemaan ja maistettiin ekat ugandalaiset kaljat ainoina muzunguina (valkoihosina) koko baarissa. Pelin jälkeen lähettiin takas hotellille virittämään hyttysverkkoja paikalleen ja sit väsyneinä nukkumaan.

Aamupalaks saatiin mm. tuoreita hedelmiä (sanotaan et Ugandassa on maailman makeimmat banaaanit enkä epäile yhtään) 

Aamupalan jälkeen lähettiin ettimään Jinjan infopistettä ja perillä varattiin meille samalle illalle sunrise boatride (50 000 Ush eli noin 13 euroa). Sit päädyttiin kävelemään kaduille, jotka oli täynnä pieniä putiikkeja ja istuskelemaan kahvilaan nauttimaan kylmää smoothieta. Jinja osottautui tosi rauhalliseks ja pieneks paikaks, vaikka me kaikki luultiin alunperin että oltais tultu isoon turistikaupunkiin. Tää oli kyllä ilonen yllätys meille kaikille, koska Kampalassa hengaillessa saa nähdä ihan tarpeeks ihmisiä ja kävellä ruuhkasilla kaduilla.



Vielä ootellessa illan venesafaria päätettiin pyytää boda boda (:moottoripyörä taksi) miehiä viemään meidät Niilin rantaan, johon aateltiin tutustua kävelemällä. Löydettiin ittemme sitten Victoria järven rannasta kylästä pieneltä slummialueelta. Siellä sitten nuori mies tuli kyselemään, että haluttaisko mennä veneajelulle. Ite en ollut hirveen innostunut, koska oltiinhan me jo buukattu ittemme illalla venesafarille, mut meillä ei ollu odottaessa muutakaan tekemistä joten pätettiin suostua kolmen euron tarjoukseen ja viettää tunti Victoria järvellä, josta Niili lähtee. Mies vei meidät rantaan, ja "vene" osottautui pieneksi kanoottiveneeksi johon me viis ihmistä ahtauduttiin. Olin ensimmäisestä sekunnista lähtien lievästi sanottuna paniikissa, koska molemmilla puolilla oli ehkä kolme senttiä kuivaa lautaa veden yläpuolella. Mun kaverit ei ollu moksiskaan vaan naureskeli vaan, kun mä yritin pitää meijän venettä tasapainossa, anelin että voidaanko mennä jo takasin ja käskin kaikkia olemaan paikallaan :-D Asiaa ei auttanu yhtään, että nuori mies joka meitä meloi eteenpäin ei puhunut englantia ja guide na toimi ehkä kymmenenvuotias poika. Sitten kun me lähestyttiin järven puoltaväliä aallot rupes kasvamaan jo sen verran, että vettä tuli sisään ja viimeistään siinä vaiheessa pelkäsin niin paljon etten muista ikinä aiemmin pelänneeni.

Nicole kiipeemässä meijän pikkukanoottiin

Victoria järven vesi on meille turisteille sellasta mihin ei saatais olla kosketuksessa, koska se sisältää jotain "parasites", jotka tekee kipeeks (.mutta en tiiä kuinka vaarallista se loppupelissä on). Siinä vaiheessa oltiin jo suurimmaks osaks raajoista niin märkiä että olin varma että oltiin kaikki saatu jo tartunta ja että vene kippais hetkenä minä hyvänsä. Hetki tästä eteenpäin meitä vastaan soutaa mies joka rupee välittömästi huutamaan pojille, jotka meijät on vieny veneilemään ja ymmärrettiin vaan että "balance is not good". Tässä vaiheessa mun kaveritkin tajus ettei koko idea ollutkaan ihan järkevä, mutta onneks tää mies vei meijät vastarannalle ja vaihdettiin niin että meitä oli enää kaks toisessa, ja kolme toisessa veneessä. Loppumatka menikin sit vähän paremmin, mutta oon kyllä kiitollinen sille miehelle joka tuli ja pelasti meijät :-D Oli meillä pelastusliivit eikä tilanne ollu ehkä yhtä kamala miltä sen saan kuulostamaan, mutta silti ainaki Ugandassa ollessani pahin (ja mieleenpainuvin) kokemus tähän mennessä...



Ensimmäisen venereissun jälkeen mentiin hotlalle vaihtamaan vaatteet ja käytiin syömässä ennenkun oli sunrise boatriden aika. Käveltiin infopisteelle ja tavattiin mies, joka lupas viedä meijät paikkaan, josta toinen veneretki starttaa. Lähettiin kävelemään, ja loppujanlopuks päädyttiin samaan paikkaan mistä meijän aiempi veneretkikin lähti (mikä oli meistä tosi huvittavaa). Tällä kertaa veneenä oli kuitenkin isompi vene niiden pienempien vieressä, ja matkalla saatto jopa nauttia kauniista maisemista ilman paniikkia veneen kippaamisesta!

Käytiin kävelemässä puusillan päällä paikassa, mistä Niilin joki lähtee virtaamaan

Svenja ja meidän guide Ema

Otettiin ainakin sata valokuvaa ootellessa meijän auringonlaskua

Ja kyllähän meijän odotus palkittiin

Venereissun jälkeen mentiin hotellille googlailemaan hyviä ruokapaikkoja Jinjassa, ja päädyttiin ihan viereisellä kadulla sijaitsevaan intialaiseen ravintolaan! Oli hyvä valinta, en oo ikinä syöny niin hyvää intialaista ruokaa kun siellä. Täällä ruoka-annokset monissa paikoissa on suurinpiirtein 20 000 Ush paikkeilla eli noin viiden euron luokkaa. Sit syömisen jälkeen kello tais olla jo lähemmäs 11 ja oltiin sen verran uupuneita päivästä että käveltiin suoraan hotellille nukkumaan.

Sunnuntaina aamuna pakattiin kamppeet kasaan ja lähettiin suoraan aamupalalta metsästäämään tietä Itanda vesiputouksille. Otettiin ensin boda bodat taksi asemalle, josta matkustettiin taksilla reilu puolisen tuntia kylään, josta otettiin vielä toiset boda bodat perille vesiputouksille.

Katukuvaa matkan varrelta

Paikka oli tosi kaunis mut samaa ei voinu sanoa meistä kaiken sen matkustamisen jälkeen. Takas hotellilla kun haettiin kamppeet sai taas nauraa omalle peilikuvalleen, kun naama oli ihan täynnä ruskeenpunasta pölyä, mitä on jokapaikassa. Mutta mikä tärkeintä sekin retki oli taas tosi onnistunu! Hotellilta käytiin kaupassa ostamassa matkaevästä ja hypättiin taksiin. Oltiin Kampalassa jossain viiden paikkeilla ja päätettiin meijän reissu samaan paikkaan mistä se alotettiinkin eli Cafe Javas'iin. :-D



Tästä viikosta:

Maanantaina mulle oli töissä merkattu iltavuoro mikä meinas että pääsin lähtemään kotiin vasta seiskan maissa. Tein siis noin kymmenen tunnin työvuoron ja olin ihan poikki illalla! Menin suoraa nukkumaan ku pääsin kotiin :-D Tiistaina lähin töistä aiemmin ja tapasin mun yhtä paikallista kaveria Sarahia, johon olin tutustunut aiemmin taksimatkalla. Me molemmat asutaan Kajjansissa ja kävi myös ilmi et ollaan melkeimpä naapureita! Paras osuus on, että hän kertoi omistavansa suomalaisia kavereita, jotka asuu Kampalassa ja ollaan alustavasti sovittu tapaavamme yhessä maanantaina, mitä odotan tosi innolla! Olis ihanaa päästä pitkästä aikaa puhumaan vähän suomeakin. Torstaina ja perjantaina työskentelin ekaa kertaa Birds and Reptiles osastolla töissä, eli sain vähän vaihtelua aiempaan nisäkkäiden kanssa olemiseen. Työtä oli tosi paljon vähemmän kun nisäkkäissä eli päivät meni vähän hitaammin, mutta ei ainakaan ollut niin fyysisesti raskasta kun yleensä. Tänään lauantaina tapasin vikaa kertaa (nyyh) mun sveitsiläistä kaveria Nicolea, joka lähtee huomenna kolmeks viikoks matkustelemaan, ja sen jälkeen kotiin...Käytiin mm. Bahai temppelissä, joita on vaan yks jokaisessa maanosassa ja se sijaitsee Afrikassa täällä Kampalassa! Lisäks syötiin taas omaan tuttuun tapaamme hyvin ja paljon Javas'issa. Huomenna olis tarkotus tavata Uchi niminen poika, joka on suomessakin asunut mun ystävän hyvä ystävä! Saa nähä mitä keksitään :-)

Terkut aurinkoisesta Ugandasta
-Liina

"Welcome to the Pearl of Africa"

Heipat Ugandasta! Mä jo pelästyin, että mun blogikirjottelut jää vähemmälle täältä päin maapalloa mut sain onneks hommattua modeemin mun koneeseen ja pääsen jakamaan mun kuulumisia tänne näistä kuluneista ekoista parista viikosta!

Eka viikko vierähti nopeesti kolmen saksalaisen vapaaehtosen kanssa pääkaupungissa Kampalassa pienen kukkulan päällä sijaitsevassa tosi viihtysässä hotellissa (vaikkakin sähköt meni usein ja lämmintä vettä ei tullut). Saksalaiset Svenja, Pauline ja Cecilia tuli Ugandaan päivää mua ennen ja viipyy täällä myös pidemmän jakson 6kk/12kk. Hotellilla ollessa saatiin pieniä infoluentoja paikallisilta järjestön ihmisiltä mm. Ugandan turvallisuustilanteesta, kulttuurista ja opetustuokioita paikallisesta kielestä lugandasta, mitä ihmiset puhuu "pääkielenään" tällä alueella Ugandaa.

 

Saavuttiin hotellille torstai iltapäivällä

Viikonloppuna lähdettiin hotellilta Entebbeen rannalle, jossa Svenja ja Pauline innostu pelaamaan jalkapalloa paikallisten kanssa. Illalla rannalla soitti Ugandalainen bändi, jota jäätiin kuuntelemaan ja oltiin yöllä joskus yhden aikaan hotellilla. Meijän "valkoihosten tyttöjen" ei muuten kannata matkustaa yöllä pimeellä (joka tulee jo seittemältä illalla), mutta meillä oli järjestön oma kuski mukana joten se oli ok.

Katunäkymää ihan hotellin kulmalta

Meijän järjestö ICYE toimii Suomen päässä niin, että kun joku lähtee maailmalle niin sieltä maasta tulee joku Suomeen siks aikaa kun oot itekkin reissussa. Viimeisenä iltana me tutustuttiin paikalliseen tyttöön Zainahiin, joka on lähdössä Suomeen kuudeks kuukaudeks. Oli tosi kiva jutustella ja kertoa vähän juttuja Suomesta, eikä mun (viimesenä iltana kotona) tekemä Suomi powerpoint esitelmäkään mennyt hukkaan kun tajusin näyttää sen Zainahille ja saksalaisille tikulta.

 Maanantai iltana Zainah vei meidät käppäilylle hotellin kulmalle, ja käytiin moikkaamassa hänen äitiään ja siskoaan jotka asui ihan nurkan takana.

Kajansin pikkumarketilta

Tiistaina pakattiin kamat ja lähdettiin hotellilta kohti UVPn (Ugandan volunteers for piecen) toimistoa oottelemaan perheisiin/projekteihin lähtöä (minä ja Svenja asutaan host perheissä, mutta Pauline ja Cecilia projektien yhteydessä). Mun host isä tuli hakemaan mua ja hypättiin mun kahen valtavan matkalaukun kanssa tilataksiin 15 muun henkilön kanssa :-D Matka ei onneks kestä Kampalasta Kajansiin, jossa asutaan, hirveen pitkään eli selvittiin onnistuneesti perille asti.

Mun host isä on tosi sydämellinen ja tullaan hyvin toimeen. Hän on kuitenkin tosi kiireinen koska näillä on talon yhteydessä familybisnes, jossa ne työskentelee melkeen 24/7. Töissä bisneksessä on monia miehiä ja pari nuorempaa poikaa ja kaikki kuuluu perheeseen ja asuu samalla tontilla (ylärakennuksessa), vaikka kukaan ei taida olla oikeesti sukua toisilleen :-D Oon oikeestaan tosi hämmentyny käsitteestä perhe tässä talossa koska ekoina päivinä tuntu, että joka päivä näin uusia ihmisiä, jotka asuu samassa paikassa eli kuuluu perheeseen. Talossa on myös nainen (ei kuitenkaan mun host isän vaimo), joka hoitaa suurimman osan kotitöistä kuten kokkailut ja mun pienen hostveljen hoitamisen. Sen lisäksi talossa on kymmenen vuotias tyttö ja 18 vuotias tyttö, jotka asuu mun kanssa samassa rakennuksessa, ihan "miesten ylärakennuksen" takana tieltä katsottaessa.

Mulla on oma huone jonka saan lukkoon ja mun huoneen yhteydessä oma kylppäri mikä on tosi kiva. Mulla on "oikea vessa" eikä vaan reikää lattiassa mikä sekin on yleistä täällä joten siitäkin oon tosi ilonen. Ainoo vaikeus on peseytyminen koska mun suihku ei toimi, vaan mulla on kylpyamme minkä päässä on hana, josta tulee pelkkää kylmää vettä. Mutta ämpärin kanssa hiustenkin pesu onnistuu ja kylmään veteenkin on jo melkein tottunut. Nukun leveessä mukavassa sängyssä hyttysverkon alla missä nytkin makoilen kirjottaessa tätä postausta, joten ei valittamista täältä päästä.

Koti Entebberoadin varrella. (Korkea värikäs kolmekerroksinen hökkeli on näiden familybisnes, jossa ne korjailee rikkinäisiä kotivälineitä ja tekee huonekaluja.)

Viime viikonloppuna lauantaina otettiin host veljen kanssa taxi kodin ulkopuolelta ja suunnattiin Kampalaan. Käytiin mm. Owino nimisellä Itä-Afrikan suurimmalla torilla/marketilla ja oli kyllä sen verran ihmisiäkin. Kampalassa asuu reilu kolme miljoonaa ihmistä ja siellä liikenne on sen mukaisesti tosi hurjaa. Tuntuu ettei näillä oo liikenteessä hirveesti muita sääntöjä kun että "ajetaan useinmiten vasemmalla puolella." :-D

Kun oltiin aikamme käppäilty ja pyöritty ympäriinsä host veljen kanssa tapasin Svenjan ja Nicolen (lyhyen jakson vapaaehtonen Sveitsistä) ihanassa kahvilassa Cafe Java´sissa, joka löydettiin vähän Kampalan suurimman keskuksen ulkopuolelta. Siellä vietettiin monta tuntia ensin lounasta syödessä ja illalla tultiin viellä takaisin frapuccinoille kun oltiin välillä pyöritty keskustassa hoitamassa muita asioita. Sunnuntai meni oikeestaan melkeen saman kaavan mukaisesti kun nähtiin samalla porukalla samassa kahvilassa! Meijän oli tarkotus ettiä Hotelli ja mennä vaivihkaa uima-altaalle viilentymään, mutta kun päästiin perille suunnitelma ei toiminutkaan vaan meiltä oltais velotettu melkein 30 USDollaria joten jätettiin uimiset välistä (ja onneks jätettiinkin koska tunti tän jälkeen alko sataa ihan kaatamalla).

Shakira, minä, Pauline, Svenja ja Cecilia ensimmäisenä viikonloppuna Victoria järven rannalla

Täällä on siis kaikki sujunut tähän mennessä aika hyvin :-) Päivärutiini on nykyään semmonen, että herään 6.45, syön aamupalan ja lähden taksilla Entebbeen töihin noin 7.30. Taksilla kestää töihin aamulla noin 40 min ja pysäkiltä kävellessä vielä 10 min, joten oon sopivasti paikalla ennenkun aamun palaveri alkaa töissä 8.30. Nää muutamat päivät oon työskennelly "mammals section´illa". Aamu alkaa siivoten eläinten häkkitiloja missä esim leijonat viettää yönsä ja myöhemmin eläinten ruokkimisella. Lunchin jälkeen me oikeestaan vaan tarkkaillaan elämiä ja katotaan että kaikki käyttäytyy normaalisti ja on terveitä eli "observing animals." Kaikki ihmiset töissä on tosi mukavia ja on toivottanu mut lämpimästi tervetulleeks ja tykkään mun projektista tosi paljon jo tässä vaiheessa! Mun työsopparissa lukee etten saa käyttää  UWECista ottamia kuvia julkisesti jollen eka kysy lupaa jokaisesta kuvasta erikseen joten en laita tänne vielä mitään, mut myöhemmin voisin tehdä uuden postauksen liittyen pelkästään projektiin ja töihin.

Huh tulipas tästä pitkä ja sekava kirjotus, mutta toivottavasti saatte vähän selkoa millasta täällä on! Myöhemmin kertoilen lisää kulttuurista, ruoasta ja liikenteestä mitä oon ehtiny hahmottamaan täällä. Ens viikonloppuna ollaan lähdössä Svenjan ja Nicolen kanssa Jinjaan, joka on kaupunki josta Niili kulkee läpi vaan parin tunnin ajomatkan päässä Kampalasta. Sieltäkin tulee sit kuvia myöhemmin tänne.

Kuullaan taas pian!
-Liina :-)

Lähtöpöhinöitä

Heippahei! Täällä ollaan jo lähtöpöhinöissä, sillä lento Ugandan Entebbeen on jo ylihuomenna keskiviikkona. Olen siis lähdössä kuudeksi kuukaudeksi asumaan paikalliseen hostperheeseen ja työskentelemään eläinten pariin UWECiin (Ugandan Wildlife Education Centre). Työnkuvani ei ole vielä varma, mutta luultavasti luvassa on suurimmaksi osaksi loukkaantuneiden ja orpojen eläinten hoitoa, ruokintaa ja paikkojen siivoilemista UWECissa, joka on yhdistelmä eläintarhaa ja safaria. Se sijaitsee aivan Afrikan suurimman järven Victoria järven vieressä Entebbessä, joka on noin 40 kilometrin päässä Ugandan pääkaupungista Kampalasta.

Lähden matkaan maailmanvaihto järjestön (ICYEn) kautta. Käytännössä se tarkoittaa muunmuassa sitä, että järjestö Suomen päässä järjesti toukokuussa leirin lähteville vapaaehtoisille, jolloin käytiin läpi kulttuurishokkia ja muita, esim. terveydellisiä asioita tulevaan vapaaehtoistyöjaksoon liittyen.

 
Mulle (ja erityisesti äipälle, joka on auttanut mua hirveesti lähtöön liittyvässä prosessissa=kiitos siitä <3) on lähtöjärjestelyt tuottaneet varsinkin viimeisen parin viikon aikana paljon päänvaivaa. Sain vasta muutama viikko sitten kuulla Ugandan viisumipolitiikan muuttuneen (jolloin mun pitääkin hankkia pidempiaikainen viisumi). Nyt ollaan yritetty ainakin kolme kertaa hakea puolen vuoden viisumia, mutta kaikki kerrat ovat epäonnistuneet käsittääkseni siksi, että systeemi on vielä uusi ja siksi toimimaton. Tärkeintä kuitenkin on, ettei lentolippuja tarvitse vaihtaa, vaan pääsen lähtemään aikataulussa ja saan ostettua Ugandan lentokentältä aluksi turistiviisumin. Sen jälkeen alamme Ugandan ICYEn kanssa selvittämään miten saada viisumi koko puoleksi vuodeksi.

Suomen ICYE on siis auttanut viisuminhaussa ja kaikkeen lähtöön liittyvässä, mutta paikan päällä Ugandan ICYE järjestää aloitusleirin kaikille Ugandaan saapuville vapaaehtoisille. Leiri kestää ilmeisesti vajaan viikon, ja antaa mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, joiden kanssa voi luultavasti viettää aikaa myöhemmin puolen vuoden aikana, töiden ulkopuolella. Saattaa jopa olla, että joku tulee työskentelemään tai asumaan samaan paikkaan mun kanssa :-) 

                                               
                                                  YLEISTÄ TIETOA UGANDASTA

Pääkaupunki: Kampala (1,66 miljoonaa asukasta)Väestö: 37,78 miljoonaa 

Pinta-ala: 236 040 kmValtiomuoto: Tasavalta

Valtion päämies: Presidentti Yoweri Museveni

Kielet: Englanti ja swahili (viralliset), luganda, arabia ja muita heimokieliä

Uskonnot: Roomalaiskatolisia 33%, protestantteja 33%, muslimeja 16%, luonnonuskonnot 18%

Itsenäistyminen Iso-Britanniasta: 9.10.1962

Odotettu elinikä: 51,8 vuotta

Päävientituotteet: Kahvi, kala ja kalatuotteet, tee, puuvilla, kukat, puutarhatuotteet ja kulta

Valuutta: Ugandan shillinki

                                                 

Nyt tää tyttö jatkaa pakkailuja ja kirjottelee seuraavan kerran luultavasti Ugandan päästä! Kuullaan toivottavasti pian :-)
-Liina